Slide

Jarkko Raatikainen, Talousjohtaja, PPSHP

”Monetran kanssa toimija pääsee vakaaseen ja toimivaan yhteistyöhön mukaan, sopimuspohjat ovat valmiina ja asiat hoidetaan avaimet käteen –periaatteella.”

11 maaliskuun, 2024

Asiakasreferenssi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

“Tavoitteena oli alkujaan toiminnan laadun varmistaminen ja kustannustehokkuuden synnyttäminen skaalaetuja hyödyntämällä. Asetetut tavoitteet on saavutettu kirkkaasti.”

Jarkko Raatikainen,
Talousjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Etua yhdessä tekemisestä

Kuusi vuotta PPSHP:ssä työskennellyt Jarkko Raatikainen on nähnyt Monetran synnyn, kasvun ja kehittymisen läheltä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä perusti Monetra Oy:n yhdessä Oulun kaupungin kanssa vuonna 2012. Tuolloin tavoitteena oli luoda vahva pohjoinen in-house –toimija tuottamaan talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja kuntasektorille. ”Yhtiön perustamisen tavoitteena oli varmistaa toiminnan laatu ja kustannustehokkuus hyödyntämällä skaalaetuja”, perustamistyöryhmän vetäjänä toiminut Raatikainen taustoittaa.

Kriittisestä tukipalvelusta haluttiin muodostaa yhtiö, jonka ydintoimintana olisi talous- ja henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen mm. ottamalla käyttöön sähköisiä palveluja. Ratkaisu muodostuikin onnistuneeksi: ”Yhtiöittämiselle asetetut tavoitteet saavutettiin kirkkaasti ja Monetra on lunastanut paikkansa kuntatoimijoiden keskuudessa.” Monetran perustamisen jälkeen myös sairaanhoitopiirin tytäryhtiöt siirtyivät sen asiakkaiksi, jolloin mm. konsernitilinpäätösten laadinta helpottui.

Olemassaolon oikeutus on tyytyväinen asiakas

Usein talous- ja henkilöstöhallinto nähdään välttämättömänä pahana, jopa tylsänäkin perustyönä. Raatikainen kuitenkin korostaa, että Monetrassa organisaatioiden pyörimisen kannalta tärkeästä tukipalvelusta on pystytty tekemään ydintoimintaa resurssien keskittämisellä. PPSHP:ssä edessä olisi esimerkiksi ollut väistämättä järjestelmäinvestointi, jonka rakentaminen ja hallinnointi ei yksin tekemällä olisi ollut mielekästä.

Vuosien kuluessa PPSHP:n ja Monetran yhteistyö on tiivistynyt ja syventynyt. Työntekijät, jotka siirtyivät Monetralle, kokevat työpaikan nykyään omakseen. Raatikainen alleviivaakin, että toimijana Monetran olemassaolon oikeutus ovat tyytyväiset työntekijät, tyytyväiset asiakkaat ja kunnossa oleva talous. Argumentit asiakkuuden suosittelulle ovat selkeät: ”Monetran kanssa toimija pääsee vakaaseen ja toimivaan yhteistyöhön mukaan, sopimuspohjat ovat valmiina ja asiat hoidetaan avaimet käteen –periaatteella.”

Muutoksiakin toki on ilmassa, ja kaikki ei aina riipu edes itsestä: ”Nyt eletään jännittäviä aikoja ja saa nähdä, minkälaiseen rooliin Montera voi maakuntauudistuksen myötä mahdollisesti päästä.”


Tämä referenssitarina on osa Monetra-konsernin vanhojen referenssitarinoiden sarjaa.